Nimi: Mindamellet Dajka "Daika"
Syntymäaika: 8.3.2004.
Sukupuoli: Narttu
Rotu: Pumi
Väri: Musta
Säkä:n.42cm
Paino: n.11kg

Daikan tulo:

Pienestä asti olen tahtonut koiraa, isä on ollut esteenä. Äitini on myös yrittänyt isälleni puhua järkeä, että kyllä koira voisi olla mukava, mutta ei.Alku talvesta 2003-2004 tutut tulivat kylään kääpiösnautseri pentunsa kanssa, ihastuin täysin. Päätin että nyt on koiran tultava. Muutaman päivän ajan jaksoin perustella asiaa ja yrittää kääntää isäni pään, lopulta hermostuin ja mökötin. Seuraavina muutamina päivinä en puhunut isälleni. Puheeni palasi taas kun huomasin isäni katselavan netistä myytäviä koiria. Valtava metsästys alkoi. Mikään koira ei oikein tuntunut hyvältä. Koiran kuulemma piti olla pienikokoinen, jotta pystyisin itse sen hoitamaan ja jotta se olisi helppo kuljettaa autossa mukana. Eräänä päivänä isäni kysyi, että miten olisi pumi. Olin ihan pihalla että mikä ihmeen pumi. Isäni luonnehti pumia ulkonäöllisesti yhdellä lauseella "Se on semmonen härskiintyneen villakoiran näköinen." Riensin nettiin katselemaan kuvia ja tietoa pumista. Isäni infosi että hänen työkaverinsa pumi oli saamassa pentuja ja että sitä kautta hän oli asiasta kuullut.

Pumi tuntui hyvältä vaihtoehdolta, joten isän työkaveri tuli meille kahden puminsa kanssa. Hän avasi takakontin, jossa pumit istuivat. totesin että "Tälläsen mä tahdon" kun katsoin kahta raukean näköistä koiraa takakontissa. Ulla sanoi minulle "Oota vaan kun nää pääsee vauhtiin, niin sä et välttämättä ole samaa mieltä." Koirat hyppäsivät alas takakontista ja juoksivat niin lujaa kun jaloistaan pääsivät, väistellen ihmisiä. Menimme sisään ja kummatkin koirat olivat todella rauhallisia, mikä muutos ulkokäyttäytymiseen! Olin nyt jo täysin myyty pumeille. Kun Ulla ja koirat sitten lähtivät, vanhempani ja hän sopivat että yksi narttu pennuista varattaisiin meille. Siitä alkoi todella pitkän tuntuinen odotus.

Daika pentuna:

Toukokuussa 2004 Daika sitten haettiin meille. Olin koko päivän täysin täpinöissä. Koko automatkan Daika itki ja haukkui. Perillä kotona Daika pääsi pihalle ja oli yllättävän rauhallinen. Se juoksi innostuneena lehtien perässä ja yritti saada niitä kiinni. Hetken aikaa leikin sen kanssa pihalla, kunnes päätimme mennä tutustumaan sisätiloihin. Daika ei ollenkaan ollut arka, vaikka useimmat pennut kuulemma ovat. Daika pyöri ympäri taloa ja katseli ympärilleen, kunnes päätti jäädä keittiöön, olihan se kasvattajalla siihen aikoihin tottunut saamaan ruoan. Syötyöään se väsähti pian, kannoin sen omalle patjalleen, mutta sinnikkäästi tyttö raahautui keittiöön ihmisten lähettyville nukkumaan.

Pentuna Daika oli kaikin puolin energinen ja hassu koira. Usein Daika teki jekkuja ja kieltäytyi kuulemasta kutsuja. Mieluusti neiti aina möyrikin naapurin ojassa ja meni sitä kautta tielle. Nopeasti tyttö kuitenkin oppi omat rajansa. Päätimme sitten tehdä etupihan ja kävelytien välille aidan. Isäni ei ollut saanut koko aitaa edes laitettua kun pieni Daika juoksi yhdestä aidan kolosta ivallisesti läpi. Jouduimme siis puolittamaan kolot narulla, jotta pikku tyttö ei mahtunut läpi. Pentuna Daika oli todella kova syömään, oli ihan sama missä suunnassa pihaa se oli, kun nappulat kolahtivat kuppiin se juoksi täyttä häkää sisälle. Välillä tuntui että on vaan helpointa luovuttaa pennun kanssa, kun tuntui ettei mikään mene jakeluun, mutta toisina päivinä Daika taas toimi kuin unelma.

Daika isompana:

Isompana Daika on hieman ehkä hilliintynyt. Vieläkin tytöllä on aivan tajuttomasti energiaa. Daika rakastaa juosta vapaana minne haluaa. Tyttö on edelleen todella tottelevainen ja oppii uudet asiat nopeasti. Ruoka ei Daikalle maita enään niinkuin pentuna, se syö silloin kun sillä on nälkä. Todettu on, että sillä on yleensä nälkä aikaisin aamulla ja myöhään illalla. Kaikki herkut uppoavat, mutta mm. ruisleivässä täytyy olla voita päällä että Daika syö sen, joten ruisleipä on harvinainen herkku. Leikkisyys on daikassa edelleen. Joskus tuntuu että se oikein härnätäkseen hakee sen kova äänisimmän lelun juuri silloin kun itse yrität katsoa telkkaria. Tyttö tosiaan rakastaa vinkuvia leluja. Mitä erikoisempia ääniä lelusta lähtee, sitä mukavampi se on.

Daikan sosiaalisuudesta voi olla montaa mieltä. Jos Daikan koirakaveri on alistuivasta, eikä niin suuttuvaa sorttia, se on tytsyn mielestä todella kiva kaveri. Koirien kanssa jotka eivät kestä haukkumista ja jatkuvaa leikkimielistä urinaa Daika ei tule toimeen. Leikkiessään Daika todella pitää koko ajan pientä urinan kuuluista ääntä, joka välillä yltyy haukkumiseksi. Pumin sanotaan olevan varautunut. Daikalle on nyt vasta aikuistumis aikana tullut tuo varautuneisuus, varsinkin poikia/miehiä kohtaan. Jos meille joku Daikan mielestä hieman pelottava tulee, niin Daika kulkee hieman kauempana koko ajan korvat luimussa uristen ja välillä haukahdellen. Jonkun tullessa kotiin, Daika aloittaa järkyttävän riekkumis haukkumisen ja rientää sitten iloisesti koko vartaloaan vatkaten tervehtimään.Ja kun Daikan jätät kotiin se haukahtelee ja itkee, jotta ottaisit sen mukaasi.

Ulkonäkö

Daikalla on hieman syvä otsapenger, joka tekee päästä ei niin pumimaisen. Korvat olivat joskus pentuna pystyt, niissä käytettiin vahaa ja nyt ne ovat jo hieman kääntyneet. Häntä neidillä on täysin kippura, pumin häntä kuuluisi olla kaartunut selän ylle, niin että sen alta näkee läpi, Daikan häntä muistuttaa lähinnä jäniksen töpöä. Turkki Daikalla on erittäin tuuhea ja paksu. Selkeä pohjavilla ja päälivilla. Turkkia saakin olla vähän väliä leikkaamassa, sillä se kasvaa aivan mieletöntä vauhtia! Talvella turkkiin tarttuu kaikki lumi, varsinkin kun Daika tykkää pyöriä ja peuhata lumessa. Kesällä Turkki taas on hieman kuuma. Varsinkin kun Daika vihaa vettä, eikä siis mene uimaan, on sillä usein kuuma. Kuumuuden takia yritän siis pitää turkkia todella lyhyenä.